Sotilasmestareita mukana Breitenfeldin päivän tapahtumissa Lahdessa
10.9.2026
Useat sotilasmestarit osallistuivat Lahdessa 5.9.2026 järjestettyyn Breitenfeldin päivän juhlaan. Ratsumieskilta ry:n järjestämä tapahtuma kokosi yhteen ratsuväen perinteistä, sotahistoriasta ja maanpuolustuksesta kiinnostuneita osallistujia Hennalan historialliselle kasarmialueelle sekä Lahden Upseerikerholle. Kyseessä oli ensimmäinen Breitenfeldin päivän juhla Lahdessa Hämeen rykmentin lakkauttamisen jälkeen.
Sotilasmestarit reservissä ry:n hallituksen jäsen Jari Kannela osallistui aamupäivällä tilaisuuden kunniavartioon. Päivän aikana ohjelmassa oli muun muassa valtiolipun nosto Hennalan paraatikentällä, ratsastusnäytös, Hennalan historian esittely sekä juhlaseminaari, jossa käsiteltiin ratsuväen perinteitä ja ajankohtaista turvallisuustilannetta. Aamun tilaisuudessa todistettiin myös harvinaista ratsailta pidettyä kenttähartausta, jonka toimitti kenttäpiispa Pekka Särkiö.
Illalla satapäinen juhlaväki kokoontui Lahden Upseerikerholle perinteiseen iltajuhlaan. Kannelan lisäksi paikalla oli useita muita sotilasmestareita kunnioittamassa suomalaisen ratsuväen pitkää ja arvokasta perintöä. Iltajuhlan ohjelmaan kuuluivat muun muassa juhlaillallinen, Hämeen Ratsujääkäripataljoonan perinnekomentajan tervehdys, musiikkiesityksiä sekä yhdessäoloa perinteikkäässä ympäristössä.
Breitenfeldin päivä on suomalaisen ratsuväen perinnepäivä, jota vietetään vuosittain 7. syyskuuta vuonna 1631 käydyn Breitenfeldin taistelun muistoksi. Taistelussa Torsten Stålhandsken johtamat suomalaiset hakkapeliitat näyttelivät merkittävää roolia Ruotsin kuninkaan Kustaa II Aadolfin joukkojen saavuttamassa voitossa. Päivä on kunnianosoitus suomalaisen ratsuväen vaiheille ja niille sukupolville, jotka ovat ylläpitäneet ratsuväen perinteitä aina viime sotiin saakka.
Sotilasmestarien näkyvä osallistuminen päivän tilaisuuksiin osoitti jälleen, että sotilasperinteiden vaaliminen ja kunnioittaminen yhdistävät eri puolustushaarojen ja aselajien reserviläisiä. Lahdessa järjestetty juhla vahvisti osaltaan Hennalan ja Hämeen Ratsujääkäripataljoonan perinteiden säilymistä myös uudenlaisessa toimintaympäristössä.




