Puheenjohtajan palsta
ARVOISAT MESTARIT JA YHTEISTYÖKUMPPANIT
Vuosi 2025 on päättymässä ja samoin yhdistyksemme toimintavuosi.
Toimintavuotemme 2025 osalta voi todeta, että se on mennyt suunnitelmien mukaisesti.
Järjestimme 10-vuotisjuhlat, teimme retken Rannikkolaivastoon Pansioon, Askaisten ritaripuistoon ja Louhisaareen, hankimme uudet jäsenkortit sekä oman adressin. Tässä on vain muutama asia esiin nostettuna.
Jäsenmäärämme on noussut yli 170 jäsenen rajan.
Tästä on hyvä jatkaa toimintavuoden 2026 suunnittelua. Alustavasti tapahtumista on jo keskusteltu ja tiedotamme niistä heti, kun ne varmistuvat.
Ensimmäisenä yhteisenä tapahtumana on vuosikokouksen pitäminen sääntöjemme mukaan huhtikuun loppuun mennessä.
Tilanne maailmalla, varsinkin Ukrainassa ja Gazan alueella on huolestuttava. Käynnissä olevat Ukrainan rauhanneuvottelut aiheuttavat epäluuloa. Näin itsenäisyyspäivän ja Joulun aikaan nousee mieliimme muistot Suomen tilanteesta 1939 -1945. Voimme kiitollisuudella muistaa veteraanisukupolveamme, että olemme saaneet elää 108 vuotta jatkunutta itsenäisyyttämme ja rauhan aikaa. Toivomme Ukrainan kansalle voimia vastaavassa tilanteessa ja uskoa siihen, että oikeudenmukainen rauha saavutettaisiin.
6.12.2025 tuli sopivasti sotilasmestariylennyksiä. Jos huomaatte tutun henkilön mestariksi ylennetyn, niin toivon jäsenhankintaa. Tavoitteeksi voimme jo asettaa 200 jäsenen rajan.
Mikäli jäsenistöllä on ehdotuksia ja vinkkejä yhdistyksemme toimintaan, niin ottakaa reilusti
yhteyttä mielellään sähköpostimme kautta suomen.sotilasmestarit@gmail.com.
Yhteyttä toki voi ottaa henkilökohtaisestikin.
Kiitos jälleen Lappeenrannan suuntaan lippumme mukana olosta itsenäisyyspäivän tapahtumissa.
Yhdistyksen puolesta haluan esittää parhaimmat onnittelut syksyn ja itsenäisyyspäivän aikana
palkituille jäsenillemme.
Omasta ja hallituksen puolesta kiitän kuluneesta vuodesta jäsenistöämme ja yhteistyö-
kumppaneitamme ja toivotan Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä aktiivista ja toiminnallista vuotta 2026.
Juha Arvonen
puheenjohtaja
- Kolumni-Joulu-2025.pdf121 KB
26.7.2025
ARVOISAT MESTARIT
Kesäkelejä saimme odottaa pitkään, mutta viime päivät hellekelejä on riittänyt koko maahan. Toivottavasti saamme viettää loppukesän ja alkusyksyn sopivien säiden vallitessa.
Sotilasmestarit Reservissä SMR ry tekee retken torstaina 21.8.2025 Rannikkolaivastoon Pansion laivastoasemalle, Askaisten Ritaripuistoon ja marsalkka Mannerheimin syntymä- kotiin Louhisaaren kartanoon. Retken tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet ovat nähtävillä yhdistyksemme nettisivuilla. Toivottavasti mahdollisimman moni jäsen pääsee mukaan.
Yhdistyksen uudet jäsenkortit tullaan postittamaan loppukesästä niille, jotka eivät olleet paikalla yhdistyksen 10-vuotisjuhlissa, joissa ensimmäiset kortit jaettiin. Pansion retkelle osallistuville, jotka eivät vielä ole saaneet uutta jäsenkorttia, jaetaan ne retken aikana.
Yhdistykseemme on tullut kiitettävästi uusia jäseniä. Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaamme. Jäsenmäärämme on ylittänyt 160 jäsenen rajan. Uusille jäsenille postitetaan jäsenkortti ja toimitetaan jäsenmaksulasku. Entisten jäsenten osalta pyydän tarkistamaan, että jäsenmaksu on suoritettu. Vielä on osalta jäsenmaksusuoritus hoitamatta.
10-vuotisjuhlassa esitelty Sotilasmestarien Ansioristi-asia etenee. Yhdistys on jättänyt pääesikuntaan kanto-oikeushakemuksen sotilas- ja virkapuvussa. Odotamme ratkaisua syksyn kuluessa.
Hallitus on pitänyt kesäaikana yhteyttä sähköpostitse ja fyysisesti kokoonnumme kesän jälkeen syksyllä. Henkilövaihdoksista johtuneet muutokset yhdistysrekisteriin ja tilikäyttöoikeuksiin on hoidettu. Vähitellen alkaa suunnittelu myös seuraavasta toimintavuodesta.
10-vuotisjuhlista on tullut kiitosta jälkikäteen ja juhlien jälkiasiat on hoidettu sekä saatu yhteistyökumppaneilta lupaus tuesta jatkossakin. Tämä on tärkeä asia meille. Edelleen kiitän jäsenistöä aktiivisesta osallistumisesta. Tapaamme harvoin vuoden aikana ja on hienoa tavata toisiamme mahdollisimman runsaslukuisesti.
Jäsentuotteitamme on myynnissä ja niistä löytyy tietoa yhdistyksen nettisivuilta jäsensivut osiosta, sieltä voi tehdä myös suoraan tilauksen.
Hyvää loppukesää!
Juha Arvonen
puheenjohtaja
29.4.2025
ARVOISAT MESTARIT
Sotilasmestarit Reservissä SMR ry:n 10-vuotisjuhlat ja vuosikokous on vietetty. Kiitettävä määrä jäsenistöämme osallistui tilaisuuteen. Esitän kaikille mukana olleille parhaan kiitokseni. Saimme aikaan näyttävän tapahtuman ja vietyä tietoa yhdistyksestämme myös ulkopuolisille tahoille. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle vuosikymmenelle.
Tullessani valituksi uudeksi puheenjohtajaksi esitän kiitokseni luottamuksesta jäsenistölle. Erityisen kiitoksen haluan esittää edeltäjälleni Reima Lundbergille, jonka johdolla yhdistys on saavuttanut nykyisen tilanteensa. Jäsenmäärämme on kasvanut ja taloutemme on vakaalla pohjalla. Yhdistyksemme on saavuttanut monia merkittäviä asioita ensimmäisen 10 vuoden aikana. Yhdistykselle on hankittu oma järjestölippu, pienoislippu, standaari, jäsenmerkki, jäsenkortit, hihamerkki, isännänviiri, omat adressit ja tulossa on ansioristi. Kiitokset kuuluvat myös heraldiikan osalta Reijo Hilpiselle. Kiitos kuuluu myös tukijoillemme ja yhteistyökumppaneille, erityisesti Puolustusvoimille. Yhdistys on saavuttanut vakiintuneet käytännöt toimintaansa. Alusta asti on tarkoituksena ollut mestarihengen ja arvostuksen ylläpito sekä mestarien aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä toimiminen.
Hallitukseemme uutena jäsenenä valittiin Anssi Salvisto, joka aloittaa tehtävänsä järjestösihteerinä. Tervetuloa Anssille hallitustehtäviin.
Useimman jäsenemme kanssa olen saanut kunnian olla tekemisissä, ainakin sähköpostien ja puheluiden muodossa. Muutamalla lauseella haluan esitellä itseni:
Olen 60 vuotias valtion eläkeläinen Akaasta. Vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä ja veteraanitoiminnassa olen ollut mukana yli 30 vuoden ajan. Asiaan on vaikuttanut oman isoisän kaatuminen Talvisodassa ja oman edesmenneen isäni Sotilaspoikatehtävät. Olen toiminut mm. 10 vuotta Toijalan Seudun Reserviläiset ry:n puheenjohtajana, 12 vuotta Reserviläisliiton hallituksessa sekä 8 vuotta Etelä-Hämeen Reserviläispiirin puheenjohtajana. Veteraanityön aloitin jo lakkautetussa Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanit ry:ssä. Tällä hetkellä toimin mm. Tammenlehvän Hämeenlinnanseudun Perinneyhdistyksen hallituksessa jäsenvastaavana ja Kanta-Hämeen Sotilaspoikien Perinnekilta ry:ssä sihteerinä. Puolisoni on myös vahvasti mukana maanpuolustustyössä, joten tämä on yhteinen työmme/harrastuksemme. Oma poikani on myös jatkanut perinteitä ja palvellut mm. rauhanturvatehtävissä.
Yhdistys on saavuttanut tällä hetkellä 154 jäsenen rajan, mutta edelleen on monia sotilasmestareita, jotka eivät ole jäseninä. Tässä meillä kaikilla on tehtävää jäsenhankinnan osalta. Jäsenmäärän kasvuun vaikuttaa tietysti myöskin se, että sotilasmestareiksi ylennetään rajallinen määrä taidokkaita aliupseereja. Yhdistyksemme on saavuttanut toiminnallisen tason, josta on hyvä jatkaa. Olemme eri puolilta Suomea ja tästä syystä yhteisten tapahtumien järjestäminen sopivilla matkaetäisyyksillä aiheuttaa aina omat kuvionsa. Loppukesästä/alkusyksystä on tarkoitus järjestää retki Pansion laivastoasemalle ja Askaisten Ritaripuistoon. Tästä tiedotetaan heti, kun kuviot on saatu sovittua. Vuosikokouksemme olemme pyrkineet järjestämään Puolustusvoimien kohteissa tutustumisretken yhteydessä. Seuraaville vuosille on jo sopivia kohteita kartoitettu. Edelleen jatkamme toimintaamme mestarihengen ja yhteenkuuluvaisuuden aatteellisella linjalla.
Vielä kerran kiitokset luottamuksesta, pyrin tekemään parhaani puheenjohtajan tehtävässä.
Toivotan jäsenistöllemme ja yhteistyökumppaneillemme hyvää alkavaa kevättä ja kesää.
Pidetään yhteyttä
MESTARIHENGESSÄ
Juha Arvonen
puheenjohtaja